Yleistä
Kotkat kuuluvat Keski-Maan mahtavimpiin eläimiin, ja ovat ylpeää kansaa. He ovat kauniita ja voimakkaita, sekä kaiken lisäksi viisaita, ja kykenevät viestimään muiden olentojen kanssa.
Kooltaan kotkat ovat varsin suuria, niiden siipien kärkiväli vaihtelee pienehkön kotkan kolmesta metristä aina lähemmäs kymmentä metriä. Suurimpia ja vanhimpia kotkia ovat Gwaihir ja hänen veljensä Landroval.
Kotkilla on petolinnuille tyypilliset isot ja vahvat kynnet ja voimakas nokka, joiden avulla on helppo saalistaa ravinnoksi kelpaavia olentoja. Kynnet ja nokka ovat myös oiva ase jos taisteluihin on tarvetta.
Kotkat pysyttelevät mielellään omissa oloissaan, piittaamatta muita kansoja vaivaavista ongelmista ja vaaroista. Kuitenkin he kunnioittavat usein kunnianarvoisilta velhoilta saatuja avunpyyntöjä, ja heistä onkin tarpeen tullen varsin suuri apu taistelutantereella.