Elämme vuotta 13 Neljättä aikaa, Sormuksen sodasta on aikaa noin 15 vuotta.

Sodan jälkeinen näennäinen seesteisyys on enää pelkkä muisto rauhaa rakastavien ihmisten mielissä, sillä iskuja on jaeltu puolin ja toisin, ja vaikuttaa siltä että turvattomuus on jälleen ajankohtaista.

Sauronin tuhon jälkeen pimeyden kuninkaaksi nousi hänen kakkosmiehensä Noitakuningas, ja yhdessä Nazgûliensa kanssa hän on kiristänyt otettaan Keski-Maan vapaitten kansojen kurkkujen ympäriltä. Noitakuningas valloitti Osgiliathin, joten hänen alueensa on levinnyt lähemmäs Minas Tirithiä. Hänen mahtinsa on kasvanut, mutta vieläkin hän ja hänen joukkonsa toimivat varovasti ja odottavasti, vaikkakin tappavalla tarkkuudella.

Sodan jälkeisinä vuosina Keski-Maassa tavattiin jälleen velhot Radagast Ruskea, Alatar Sininen ja Pallando Sininen. Radagast oli viihtynyt kauan metsissä, näyttäytymättä ihmisille lainkaan, luultavimmin kulkien eläimen muodossa. Pallando on liikkunut idässä, ja ottanut itselleen jumalanomaisen aseman alkukantaisten itäläisheimojen johtajana. Hänen kaapunsa vaihtui sinisestä punaiseksi, ja tätänykyä häntä kutsutaan nimellä Pallando Punainen. Saapuessaan takaisin länteen, Pallando haali itselleen palantíreja, sekä oman asumuksen Dol Guldurista. Hän jakeli lupauksia useisiin suuntiin, ja sai eteenkin Elrondin – joka oli teettänyt velholle sauvan ja miekan, antanut näkökiven sekä suositellut Thranduilille Dol Guldurin luovuttamista Pallandolle – karvat nousemaan pystyyn. Elrondin tajutessa tulleensa petetyksi, kokosi hän Rivendellin, Lorienin sekä Synkmetsän haltioista koostuvan armeijan ja ajoi Pallandon pois Dol Guldurista. Elrond sai takaisin Orthancin näkökiven, jonka hän vei takaisin Rivendelliin turvaan.

Alatar Sininen sai myös palatessaan sauvan ja miekan, ja hän on toiminut aktiivisesti vapaiden kansojen puolesta. Hän on saavuttanut hyvän suhteen kotkiin, ja kotkat toimivatkin hänen apunaan tiukoissa tilanteissa.

Saruman toimi pitkän aikaa Noitakuninkaan liittolaisena, mutta takinkääntäjänä tunnettu velho petti liittolaisensa heti kun tunsi tämän olevan hetkellisesti alakynnessä. Saruman palasi Gandalfin tykö ja vakuutti tälle uskollisuutensa, ja tarjosi vakuudeksi Orthancin avaimen jonka Gandalf otti vastaan ja uskoi velhon sanoihin. Petturuus ei kuitenkaan ollut kadonnut Sarumanista, vaan pian hän petti Gandalfin luottamuksen ja kääntyi häntä vastaan. Tästä vimmastuneena Elrond tivasi Gandalfilta radikaaleja ratkaisuja Sarumanin neutralisointia varten. Ja pian Gandalf toimi radikaalimmalla tavalla kuin olisi osannut odottaa.

Gandalf kääntyi arkkivihollisensa, Noitakuninkaan, puoleen. Koska Saruman oli pettänyt heidät molemmat, ja Noitakuningas oli Gandalfille palveluksen velkaa, päätyivät he yhteisvoimin Sarumanin kimppuun. Saruman ajettiin Orthancista mierontielle.

Nykyään tilanne Keski-Maassa on pirstonainen. Haltiat ovat jälleen ottaneet ison roolin Vapaiden kansojen puolustamisessa Gondorin ollessa jatkuvasti vaarassa. Velhojen keskenäiset kiistat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, ja Noitakuningas kasvattaa jatkuvasti mahtiaan. Hänen puolelleen astuu yhä useampi, ja häntä vastustavien määrä hupenee. Mitä Noitakuningas oikein kaavailee?

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Minne Noitakuningas iskee, ja mitä tekee nurkkaan ahdistettu Saruman? Kuinka käy Pallandon ja hänen itäläisten, jotka nyt joutuvat elämään ilman Dol Guldurin tarjoamaa suojaa? Seisooko Minas Tirith ja ihmisten kuningas vielä kauan ylväänä ja voimakkaana, vai verottavatko iskut Gondoriin Valkean kaupungin voimallisuutta? Pääsevätkö haltiat koskaan lähtemään rauhallisin mielin länteen merten yli? Vaipuuko Keski-Maa jälleen pimeyteen, vai pystyykö joku tarjoamaan pelastuksen vapaille kansoille?