Kadonnutta etsimässä (sovittu: Elvira)

[Krahil]

Krahil kuunteli vain Elheledhiä, haltian kertoessa tietojaan. Ainakin nyt oli selvinnyt sekin arvoitus mihin miekka oli kadonnut, vaikka yleisesti Krahilin suvussa oli sanottu, että se olisi tuhoutunut taistelussa. Tuo tieto oli kuitenkin nyt todistettu vääräksi. Krahil ei osannut sillä hetkellä sanoa mitään, mutta huomasi Elheledhin kasvoilla kyyneleen, jonka haltia kuitenkin nopeasti pyyhkäisi pois katsoen takaisin Krahilia.

"Millä tavalla voin sen ansaita?" Krahil kysyi uteliaasti ja hieman epäileväisesti kokemustensa vuoksi. Hänellä sattui olemaan huonoja kokemuksia tilanteista, kun joku oli aloittanut, että jokin asia olisi ansaittava jotakin tekemällä. Tosin nyt ei oltu Mordorissa tai edes Rhunissa, josta huonot kokemukset olivat peräisin. Jotenkin Krahil aavisteli kuitenkin, että nyt olisi tiedossa jotain aivan erilaista kuin mitä hän oli aiemmin tullut kokeneeksi, kun kyse oli ollut erilaisista "testeistä".

"Ainakin yritän parhaani ja toivon mukaan olen valmis, on edessä sitten mitä tahansa", Krahil sanoi ääneen hiljaa hieman enemmän itselleen tarkoittaen sanat kuin Elheledhille. Nyt ei voisi muuta kuin odottaa, mitä haltia tahtoisi hänen tekevän ja toivoa onnistuvansa siinä sitten. Mutta ensin lienisi parasta kuitenkin päästä pois tästä hylätystä kylästä ja peikon ulottuvilta. Olennon läsnäolo oli jokseenkin vaikea unohtaa. Ja unohtaminen saattaisi myös koitua hyvin epäterveelliseksi.

[Helen]

Haltiatar hymähti. -"Eresath oli monelle sankari mutta itseasiassa hän oli enemmän kuin sankari. Sanotaan ettei sankariksi synnytä vaan sankariksi tullaan. Eikä edes tarvitse tehdä suuria eikä vakuutta kuninkaita ja aatelisia vaan tärkeintä on se miten käytät miekkaasi. Kysymys ei ole testeistä tai kunniakkaista tehtävistä Krahil. Kuten kunnioitustakaan voi ansaita vaan se saadaan. Yksilö tekee itse nimensä suureksi ei arvonimi yksilöä." Haltia vastasi hieman mystisesti.

Elheledh oli tarkoittanut sanoillaan, että ei tarvinnut tehdä suuria siksi, että muut halusivat sitä tai näyttää toisille mihin kykenisi vaan kyse olisi siitä minkä mukaan elää, periaatteet sekä omatunto. Ymmärrystä ja inhimillisyyttä.

Sen aika tulisi viellä kun Krahil saisi takaisin sen mikä hälle oikeudella kuuluu mutta Elheledh ei halunut antaa miekkaa noin vain. Krahilin oli ensin ryhdistäydyttävä ja löydettävä oma tiensä ensin joka ei ole Mustan maan viitoittama. Tässä oli takana jokin suurempi tarkoitus sen haltia tiesi. Sattuman ja kohtalonkin erotti kuin veteen piiretty viiva.

Koko yönnä oli rauhallista ja vaikka peikko lähistöllä liikuskeli se ei latoon tullut ja kun päivä alkoi sarastamaan ensimmäisten auringonsäteiden myötä pilvirepaleiden välistä herätti haltia metsästäjät. Yö oli sujunnut rauhallisesti ja vanhempi metsästäjä näytti voivan paljon paremmin niin, että jaksoi jo hyvin liikkua ilman tukea. Oli lähdettävä liikkeelle niukan aamiaisen jälkeen.

[Krahil]

Krahil ei osannut vastata mitään Elheledhin sanoihin nyökäten vain ajatuksissaan ollen. Jonkin aikaa hän pysytteli vielä siinä paikoillaan, mutta lopulta väsymys vei voiton ja Krahilin oli käytävä makuulleen, jottei kaatuisi seisoessaan. Ja lähes saman tien mies nukahti myös heräten aamun sarastaessa. Krahil sai huomata olevansa viimeinen herääjä ja hän pisti myös merkille, että vanhempi metsästäjistä vaikutti voivan jo paljon paremmin.

Aamiaista ei ollut runsaasti millään mittapuulla, mutta enempää ei nyt olisi saatavilla ja peikon olemassa oloakaan ei kannattanut unohtaa. Tosin päiväsaikaan se ei pystyisi taivasalla liikkumaan. Kuitenkin mitä nopeammin kylästä ja koko seudulta päästäisiin pois sitä parempi. Tavaroitakaan ei ollut onneksi kasattaviksi liiemmilti, joten pakkaamiseen ei kulunut lähestulkoon mitään aikaa.

Saatuaan omat tavaransa kuntoon Krahil käveli Elheledhin luokse, pysähtyen haltian vierelle.
"Mahdoitteko nukkua yöllä ollenkaan?" Krahil kysyi katsoen haltiaa. "Ja mitä kautta lähdemme poistumaan näiltä seuduin? Suolle tuskin kukaan meistä haluaa enää palata, mutta eivät muutkaan vaihtoehdot välttämättä kovin houkuttelevia ole."
Krahil itse toivoi ettei nimenomaan suolle olisi tarvetta mennä enää ja toisaalta hevosia ei voisi sinne viedäkään, joten olisi suunnattava jonnekin muualle ja toivottava, ettei enempää vastoinkäymisiä tulisi.

[Helen]

-" Huolehdit liikaa minusta Krahil hyvä." Haltia vastasi ja hymyili. -"Katsos me haltiat voidaan olla valveilla pitkiä aikoja ilman lepoa tai unta ja parhaimmat osaavat nukkua silmät auki tai niin olen kuullut, joten vastaus; ei en ole nukkunut mutta ei tarvinnutkaan." Haltiatar selitti nousten ylös saatuaan tavaransa laukkuunsa katsellen Krahilia ja metsästäjiä.

-"Tutkin reittejä hieman. Ei meidän ei tarvitse mennä enää suolle, vaan puolen ja päivämatkan päässä täältä on yksi isompi kylälinnoitus. Menemme sinne ja sieltä uskoisin arvon metsästäjien pääsevän kotiinsa pian." Elheledh selitti rohkaisevasti ja osoitti navetan takaovesta ulospäin kukkulan yli josta näytti alkavan tasaisemmat ruohomaat.

Pilvipeite oli muuttanut väriä sitten eilisen, enää kulki vain hailukan harmaita pilviä ohi ja tuulikin näytti laantuneen puhaltaen enää silloin tällöin vähän voimakkaamin. Joskus pilvien raosta pilkisti auringon säteitä.

Toiveikkuus näytti olevan metsästäjienkin silmissä ja helpottuneisuus. Suo jäi taakse ja samoin tämä peikon pesä ja edessä odotti helpompi kulkumatka.
Haltia haki hevosensa ja kehotti Krahilia hakemaan omansa ja sitten menoksi.

/lyhyt käpyteksti/

[Krahil]

Krahil oli jollain tavalla huojentunut kuullessaan, ettei suolle olisi tarvetta enää palata. Sääkin näytti parantuneen reippaasti sitten edellisen päivän, mikä oli osaltaan kohottamaan myös mielialaa. Jos hyvin kävisi niin sää myös pysyisi hyvänä, eikä heidän tarvitsisi kastua enää toistamiseen. Haavoittunut metsästäjäkin näytti jo parempivointiselta kuin mitä eilen.

Elheledhin kehotuksesta Krahil lähti sitten etsimään hevostaan, jota ei tosin onneksi tarvinnut kaukaa hakea. Sable oli varsin lähellä navettaa, paikassa, josta se oli onnistunut löytämään sopivanlaisia ruohotupsuja syötäväksi. Krahil ottkini hevosen ohjaksista kiinni lähtien taluttamaan sitä takaisin navetalle päin. Kylä ympärillä oli yhtä autio kuin aiemminkin, joskin valon ansioista se ei näyttänyt aivan yhä ankealta.

Navetan luona metsästäjät vaikuttivat myös valmiilta lähtöön ja Krahilillakin oli omat tavaransa valmiina, joten he voisivat lähteä saman tien.

[Helen]

Krahilin haettua hevosensa haltiatar hymyili tälle ja lähti kulkemaan ulos navetasta kohti kylää, jonne saavuttaisiin hyvällä onnella tämän päivän illaksi. Maasto oli vakaa ja ruohikkoista. Muutamia ruohoisoa kumpuja kohosi edessä mutta haiseva ummehtunut suoilma ja upottava suo jäi taakse. Haltia ainakin toivoi, ettei kohtaisi enää tällä matkalla yhtäkään ongelmaa. Metsästäjätkin näyttivät piristyneiltä ja kulkivat hyvin mukana katsellen maisemia. Heille oli viellä jäännyt liha saallista ja nuorempi oli jaksanut kantaa urheasti mukana heidän pyydystämiään turkiksia, jotka tosin nyt keikkuivat haltian hevosen selässä.

Siinä heidän astellessa haltia tuli pitkästä aikaa miettineeksi, että kaipasi lepoa ja rauhallisempaa elämänvaihetta. Ainakin se tekisi terää ja hän uskoi, että Krahililekin se sopisi. Hänen oli pakko myöntää, että Krahil oli lyhyessä ajassa muuttunut paljonkin. Ihmiset eivät koskaan lakanneet hämmästyttämästä Elheledhiä. Ihmisten elämä oli lyhyt ja siltikin he saattoivat saada aikaan suuria. Joskus pienetkin muutokset tuntuivat suurilta. Haltiattaren oli pakko myöntää hän oli kiintynyt Krahiliin. Miten onkaan käyneet Eresathin sanat toteen, minun sukuni kohtaa vielä sinut.

-"Jollen vallan erehdy niin loppupäivästä saadaan jopa auringon paistettakin." Elheledh sanoi ääneen, jotta hänen mietteliäisyyttään ei ihmeteltäisi. Oli sitä seikkailua ollut taas kerrakseen. Elheledh silitti hevostansa heidän kävellessä kohti kylää harmaiden pilvien alkaessa rakoilemaan.

/Loppu omalta osaltani ja kiitush pelistä/

[Krahil]

Oli mieltäpiristävää päästä jälleen liikkeelle ja nähdä raunioituneen kylän jäävän taakse. Sääkin oli parempi kuin edeltävänä päivänä, joten matkanteko olisi senkin vuoksi mukavampaa. Myös metsästäjät näyttivät olevan paremmalla tuulella ja kunnossa, kun taas Elheledh vaikutti jokseenkin mietteliäältä. Krahil itse kulki tällä hetkellä joukon perässä hevosensa kera ja katsellen samalla ympärilleen. Kaikki vaikutti rauhalliselta.

Elheledh kertoi, että aurinkokin paistaisi loppupäivästä, mikä vain tekisi päivästä entistä paremman. Nyt olisikin hyvä jatkaa matkaa eteenpäin ja kohti uusia haasteita ja myös kenties seikkailuja.

//Loppu miunkin osalta ja kiitos pelistä//