Rajavartiointia

[Forondir]

(Täällä taas, eikä mennyt edes kolmea kuukautta)

"On totta, että lainsuojattomat ovat jo porautuneet sitkeään näille main. Mutta eivät he silti erätaidoissa samoojia voita. Minun kansani on asunut täällä tuhansien vuosien ajan. Jokainen samooja saa jo äidinmaidossa eränkävijäin taidot, kun taas ryövärit ovat hätäisesti pohjoiseen muuttaneiden örkinpuolikkaiden sekalainen rääsyläisjoukko. Lopulta nuo Sauronin vallan haamut kitketään olemattomiin. Välillä asiat näyttävät olevan synkällä tolalla, mutta uskon silti, että Keski-Maa on uuden ajan aamunkoitossa. Paremman ajan, mikäli valar vain suovat." Puita alkoi olla tarpeeksi, ja niinpä Forondir kokosi niistä siistin ja huolellisen pinon. Hän kaivoi tulukset esiin, ja muutaman iskun jälkeen alkoi puu syttyä tuleen.
  Tuli hetken hiljaisuus. Forondir katseli, kuinka tuli vähitellen levisi karahkasta toiseen. Pieni liekki kasvoi ja kasvoi, kunnes miesten edessä roihusi iloisesti rätisevä valkea. Forondirin vedestä raskas viitta alkoi pikku hiljaa kuivumaan, ja samoin levisi lämpö samoojan luihin ja ytimiin. Nuotio ja miehet olivat hyvässä näkösuojassa pienen kuopan pohjalla, joten epätoivottua huomiota tuskin siunaantuisi enää tämän päivän aikana. Nyt oli yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin Forondirin ei ollut tarvetta vaeltaa eteenpäin. Vaikka matka, ja siten myös samoojan velvollisuuksien suorittaminen, nyt hieman viivästyivät, oli Forondirin myönnettävä nauttivansa levosta. Hän nojautui lähemmäs liekkien suomaa lämpöä ja imi sitä itseensä joka ikisellä ihohuokosellaan.
  Samooja ajatteli kaukaista Konnun maata, jonne Krahilkin kuulemma suunnistaisi. Forondirin mielikuvissa  hobittien maan viheriöiville kummuille paistoi aina kesäaurinko, nokkosten kukat olivat aina komeimmillaan, eikä talven viima koskaan lakaisisi niiden loistoa. Joskus samooja olisi kovasti halunnut kuulua tuohon pieneen ja huolettomaan kansaan... mutta ihmisen kohtaloa ei voinut paeta, eikä sitä kannattaisi yrittääkään paeta. 
   "Saanen kysyä, mistä tarkalleen ottaen kuulit Konnusta? Varmasti maailmalla liikkuu kaikenlaisia juttuja Sormuksen ritarien matkan jälkeen, mutta minua yllättää että olet saanut noinkin tarkkoja tietoja ongittua etelän mailla, mikäli oikein käsitin." Forondiria värisytti. Niin monet vuodet hän oli yrittänyt salata Konnun sijaintia... Kuinka laajalle tieto Konnusta ja hobiteista oli jo levinnyt? Olisiko kenties odotettavissa jonkinlainen kostoisku Sauronin tuhon johdosta?
  "Täytyy kuitenkin sanoa, ettei vierailusi varmasti tule olemaan turha. Mikäli haluat löytää Keki-Maasta yhden paikan, jossa maailman murheet eivät paina mieltä, niin löydät sellaisen Konnussa."

[Krahil]

//Eikös se ole että parempi myöhään kuin ei silloinkaan =) //

Krahil asettui makuulleen maahan, koska sillä hetkellä se oli helpoin asento olla. Jalkaa särki jonkin verran, mutta Krahil koitti olla antamatta sen häiritä, samalla kun kuunteli Forondiria. Krahil toivoi todellakin samoojan olevan oikeassa sanojensa suhteen, mutta pelkäsi itse, että uusi aamunkoitto oli vaarassa jäädä pilvien taakse. Vaikka viimeiset kuukaudet kaikkialta oli kaikunut viestejä Sauronin alaisten pakenemista ja tuhosta, niin jokin etelässä tuntui yhä heittävän varjon maan ylle.

Samassa Krahil havahtui tulen rätinään, pohtien kuitenkin yhä, oliko hän kenties vain vainoharhainen asian suhteen. Joka tapauksessa tuntui hyvältä tuntea tulen lämmittävän ja lämmön leviävän kehoa pitkin vähitellen. Krahil vilkaisi hevostansa joka oli paikoillaan silmät kiinni ja ilmeisesti jonkinlaisessa unessa. Myös Krahil uskoi nukahtavansa tänään hyvin, jos jalka ei häiritsisi vain. Äkillinen taistelu vaikkakin vain lyhyt oli kuitenkin raistukseltaan varsin suuri.

"Kyse on lähinnä tietojen yhdistelemisestä", Krahil vastasi Forondirin esittämään kysymykseen hymyillen hieman. "Lähinnä etelässä puhutaan 'kaukaisesta pohjoisen maasta', mutta kun tunnen Keski-Maata varsin hyvin, niin voin helposti sanoa, missä Kontu ei ainakaan sijaitse. Sen vuoksi olen arvellut sen olevan näillä kolkilla, mutta tarkemmin en tietäisi sijaintia. Ja uskon sanaasi, että siellä eivät ainakaan huolet paina."

Toki etelässä oli niitäkin, jotka tietäisivät tarkemmin sijainnin, mutta sellaisten kanssa Krahil ei ollut puhunut. Ja Mordorissakin sijainti oli lopulta selvitetty ja jos siellä joku ylemmistä yhä eli, niin tämä kyllä varmasti tietäisi hobiteista ja näiden asuinalueista. Onneksi sieltä oli kuitenkin hyvin pitkä matka kauas Kontuun.

[Forondir]

Krahilin vastaus helpotti Forondirin mieltä. Toki samoojan olisi kuulunut arvata, että Krahil osasi päätellä hobittien maan sijainnin, vaikuttihan hän sentään terävä-älyiseltä mieheltä. Forondir laittoi hieman lisää sytykettä ja katseli, kuinka pienet tuliset pisteet tanssivat nuotion yläpuolella. Hienoinen sisäänpäin kääntynyt hymy, tuskin huomattava, levisi rosoisille kasvoille. Ehkäpä olisi turhaa käyttää kaikkea aikaa kaukomaiden asioiden murehtimiseen. Tietenkään sellaisilta huolilta ei saisi sulkea silmiänsä, mutta juuri tällä hetkellä sen kaltaisille asioille ei olisi mitään tehtävissä. Sitä paitsi, eikö dúnedainin kansa ollut elänyt jo satoja ja tuhansia vuosia varjon uhkaamana? Nyt tuo varjo oli viimein voitettu, joten nyt myös olisi ehkäpä aika nauttia monen sukupolven ajan jatkuneen ponnistelun tuloksista.

  "Krahil, saatat olla oikeassa pelätessäsi uuden pimeyden nousua. Mutta kuten jo sanoin, ei pahaa todellakaan koskaan saada täysin tuhottua. Mutta uusi Vihollinen tuskin tulee olemaan Sauronin veroinen. Me päihitimme edellisen vihollisemme, miksemme siis tätäkin. Myrskyjä tulee ja menee, ja aina rajuilman jälkeen sää tyyntyy. Armeijat marssivat ja kaupungit palavat, mutta elämä jatkuu. Katso vaikka tätä metsikköä ympärillämme! Sauron nousi, soti ja kaatui, mutta vähänpä nämä puut siitä välittivät, jatkoivat vain kasvamistaan. Ja niin meidänkin tulee tehdä, kestää ne myrskyt jotka meidän osaksemme koituvat ja nauttia niistä poutasäistä, jotka meille siunaantuvat. Ja ehkäpä pikkuhiljaa Keski-Maasta tulee rauhallisempi paikka. "

  Rauha. Sitä Forondir todellakin toivoi. Jotkut pitivät samoojia sotilaina, jotka oli lapsesta saakka kasvatettu tappamaan, mutta todellisuudessa he olivat kansa siinä missä etelän gondorilaisetkin, kansa joka muiden lailla toivoi pohjimmiltaan vain rauhaa. Joskus väistämättä mietti, miksi hän omisti niin suuren osan elämästään sotilaan tehtäville, kun kerta ei sotimisesta pitänyt. Hän koki syyllisyydenkin pistoksen omassatunnossaan ajatellessaan sitä, kuinka monta henkeä olivat hänenkin nuolensa riistäneet. Tietenkin hänen nuolensa olivat aina lävistäneet jonkin äärimmäisen julman ja vaarallisen olennon, mutta silti, mikään ei ollut juuriaan myöten pahaa, vaikka olisikin jo kauaa sitten ylittänyt sen peruuttamattoman rajan julmuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Sotiminen oli perimmiltään niin turhaa... kuinka surullista olikaan se, että kerta toisen jälkeen rauhantahtoiset ihmiset pakotettiin sotaan.

  Forondir karisti jälleen kerran epämiellyttävät ajatukset mielestään. Samooja muistutti itselleen, että sotilaspalvelushan oli vain yksi osa näitä retkiä. Tietenkin näitä retkiä lopulta tehtiin Eriadorin suojaamiseksi vihollisilta, mutta henkilökohtaisesti Forondirille eläminen yksin erämaassa, sykkivän elämän ja omien ajatustensa keskellä, oli hänen elämänsä tärkein asia. Ja juuri hän oli itse hetki sitten puhunut uuden ajan alusta. Myös hänen olisi opeteltava unohtamaan menneet ja keskityttävä tekemään parhaansa, jotta pohjoisen kansat saisivat elää rauhassa nyt ja vastaisuudessa.

  "En tiedä sinusta, mutta itse en ole syönyt suupalaakaan eilisen jälkeen. Minulla on mukana matkaleipää tämän retken tarpeita varten, kuten varmaan sinullakin. Olisikohan nyt sopiva hetki aterialle? Nyt kun on aikaa, voisin kyllä myös käydä keräämässä metsästä jotain, ja kukaties saan saalistettua lihaakin. Voittaisi se ainaisen matkaleivän syönnin."

[Krahil]

//Pahoittelut kestosta//

Krahil pysytteli makuullaan katsellen ylös taivaalle, sikäli kun sitä näkyi puiden takaa. Samalla hän kuunteli samoojan sanoja, toivoen voivansa itsekin olla yhtä luottavainen tulevan suhteen. Mutta jos kaikki menisi hyvin ja etelässä niin Rohanissa kuin Gondorissa oltaisiin silmät auki, saatettaisiin estää uusien pahojen olentojen nouseminen, vaikka loppujen lopuksi vain aika näyttäisi, miten kävisi. Elämä jatkuisi kyllä varmasti, mutta Krahil oli enemmän huolissaan siitä, että joku määrittäisi mahdollisesti elämän rajat.

Samalla Krahil kääntyi kyljelleen avaten vierellään olevaa reppua. Paljoa tavaraa se ei kyllä sisältänyt, lähinnä joitakin vaihtovaatteita sekä ruokatarvikkeita ja tietysti tulukset tulentekoa varten. Lisäksi repussa oli hieman yllättävästikin eräs vanhan näköinen, melko suurikokoinen kirja, jonka Krahil antoi olla rauhassa. Sen sijaan hän otti repustaan taiten tehdyn haltiaveitsen, nousten samalla istualleen.
"Toivotaan parasta ja tärkeintä on, että kaikki kansat ja rodut pitäisivät yhtä, jolloin emme tarjoa viholliselle mahdollisuutta", Krahil sanoi. "Itsekin olen kohdannut elämäni aikana eri kansoja ihmisistä, joitakin kääpiöitäkin sekä haltioita ja erilaisuuksistamme huolimatta kaikkien pitäisi toimia yhdessä. Sain tämän veitsen itse lahjaksi ruhtinas Elrohirilta, toiselta Elrondin pojista", Krahil kertoi.

"Ja syöminen voisi tehdä hyvää, minusta ei valitettavasti metsälle ole nyt jalkani kanssa, mutta jos jaksat käydä niin minä voin jäädä valvomaan tätä leiripaikkaamme sekä pitämään tulta yllä", Krahil vastasi Forondirin. Samooja saisi varmasti metsästä hankituksi lisää ruokaa ja ainahan olisi kuitenkin matkaleipää syötäväksi ja kenties muutakin. Hän itse puolestaan jäisi tänne pitämään huolta paikasta ja tarkkailemaan lähiympäristöä, vaikka hyvin epätodennäköistä olisikin, että lähistöllä enää liikkuisi enempää rosvoja.

[Forondir]

Forondir katseli kiinnostuneena Krahilin pitelemää veistä. Siitä tosiaan huomasi haltioiden kädenjäljen, kuten jokaisesta tuon jalon kansan valmistamasta esineestä. Rivendellin veitsi oli sekä taiteellinen että varmasti myös käytännöllinen. Samoojan sydäntä suorastaan lämmitti nähdä haltiamaasta peräisin oleva esine täällä orvossa erämaassa, se toi jollain epämääräisellä tavalla turvallisuuden tunnetta.

  "Pidä huoli itsestäsi, Krahil. Pysyn kuuloetäisyydellä, joten jos jotain sattuu, niin huuda, ja olen täällä salamana." Tämän sanottuaan Forondir käveli aution reunan ulkopuolelle ja astui jälleen metsän vihreään tummuuteen. Päästyään jonkin matkan päähän leirinuotiosta Forondir seisahti paikalleen ja veti kosteaa ilmaa syvälle keuhkoihinsa. Jo useita tunteja hän oli viettänyt toisen ihmisen seurassa, ja nyt hän totutteli taas metsässä liikkumiseen, erämaan ikiaikaiseen rytmiin. Jos mieli saada saalista, piti päästä todella sisään metsään, ei vain rymistellä sen lävitse pelotellen eläimiä matkoihinsa. Hän tunsi jälleen saniaisten hipaisevan kosketuksen jaloissaan, sammaleen pehmeyden jalkapohjissaan kenkienkin läpi sekä kuusen kaarnan karheuden käsissään, tavalla jolla hän oli tuon kaiken aistinut aikaisemmin  yksin ollessaan. Hän hölläsi joustaan ja otti sen vasempaan käteensä, vaikka olisikin melkoinen sattuma jos tällä pienellä alueella leirin lähellä mitään riistaeläimiä liikuskelisi. Nyt vasta alkoi samoojan valpas katse haravoida ympäristöä.

  Ympärillä kasvava metsä oli edelleenkin Rhudaurille niin tyypillistä kuusikkoa, muita puulajeja oli melko vähän, joskin jokunen lehtipuu puski siellä täällä esiin maasta. Saniainen ainakin kukoisti ja viheriöi, ja minne tahansa katsoikin, metsää pilkuttivat saniaismatot. Metsä näytti siltä, että sieltä voisi löytää erästä kaikkein hyödyllisimmistä ja monikäyttöisimmistä yrteistä, joita Forondir tunsi, eli nokkosta. Siitä saisi helposti eräolosuhteissakin maukasta keittoa, ja se tekisi taatusti hyvää loukkaantuneelle Krahilillekin. Pitäisi vain hieman etsiä. Kaikkein todennäköisimmin kasvia löytyisi, jos suunnistaisi sinne, missä lehtipuita kasvoi tiheimmin.

  Forondir lähti haravoimaan ympäröiviä seutuja, pitäen huolen siitä että tiesi missä ja kuinka kaukana leirinuotio sijaitsi. Maa oli melko tasaista, lukuun ottamatta ajoittaisia kuoppia ja harjanteita. Jonkin ajan kuluttua samooja huomasi puron, joka solisi hiljaisesti itään päin. Forondirin mieli täyttyi toiveista, ja niinpä hän lähti seuraamaan puron laitamia vastavirtaan, länteen päin. Ja aivan oikein, se virtasi pienestä lähteestä, jonka ansiosta ympäröivä maa  oli hyvin ravinteikasta. Lähteen ympärillä ei kasvanut kuusia, vaan sen ympärille oli keskittynyt pieni lehto. Juuri sellaista maastoa, jossa nokkonen viihtyi. Ei tarvinnut etsiä kauaa, kun jo löytyi tiheitä, valtavia nokkoskasvustoja. Forondir poimi niitä vyöllään roikkuviin pusseihin hyvän satsin, sillä niiden olisi riitettävä kahdelle. Lisäksi hän löysi maasta vielä pienempiä kasvustoja erinäisiä hyviä lääkeyrttejä, joita keittoon voisi sekoittaa erityisesti Krahilin haavojen takia. Saatuaan kasvit poimittua Forondir kääntyi leiriin päin. Tällä kertaa ei tullut liharuokaa, mutta nokkoskeitto olisi enemmän kuin tarpeeksi korvaamaan sen.

  Päästyään leiriin Forondir kysyi Krahililta:
"Ilmeisesti mitään erikoisempaa ei tapahtunut?" Sitten hän alkoi valmistaa ruokaa. Hän kiehautti nokkosenlehdet, hienonsi ne, ja sekoitti ne kuumaan veteen yrttien kera. Kohta olikin lämmittävä ja hyvää tekevä keitto valmista tarjoiltavaksi. 

[Krahil]

"Minä teen niin jos jotain tapahtuu", Krahil vastasi Forondirille, katsoen sitten kun samooja lähti kulkemaan metsään. Krahil puolestaan hilasi itseään lähemmäs nuotiota, joka lämmitti mukavasti. Välistä hän lisäsi nuotioon puita, kun tarve vaati. Oli käytännössä aivan hiljaista lukuun ottamatta nuotion rätisemistä ja Krahil katseli vain keskittyneenä liekkin loimua. Jalka oli yhä hieman kipeä, mutta se olisi parissa päivässä toivon mukaan kunnossa.

Samalla pohtiessaan matkan jatkamista, Krahil oli kuulevinaan jonkin kovemman räsähdyksen kuuluvan vähän matkan päästä. Kyseessä ei varmasti ollut Forondir, sillä samoojat liikkuivat taatusti erittäin hiljaa maastossa. Varovaisesti Krahil onnistui nilkuttamaan hieman jääden pensaikon taakse, josta etsi sopivan paikan katsoa. Missään ei näkynyt ketään tai mitään, kunnes Krahilin silmiin osui suurempi hahmo jonkin matkan päässä. Karhu, joka ei ilmeisesti ollut havainnut paria ihmistä lähistöllä.

Krahil huokaisi helpotuksesta, siirtyen takaisin nuotion luokse. Hetken aikaa hän oli jo pelännyt jotain paljon pahempaa kuin vain karhua. Toisaalta hyvä puoli oli, että jos lähistöllä liikkuisi muita ihmisiä kuin he kaksi, niin karhua ei kyllä todennäköisesti näkyisi. Krahil hymyili hieman laittaen yhden puun lisää nuotioon. Oli jälleen yhtä hiljaista kuin aiemminkin.

Hetkeä myöhemmin Forondir palasi sitten takaisin. Ilmeisesti samooja ei ollut löytänyt mitään riistaeläimiä tällä kertaa, mutta sen sijaan kaiketi jotain muuta.
"Ei ole", Krahil vastasi Forondirin esittämään kysymykseen, katsoen kun samooja alkoi samalla laittamaan ruokaa joistakin keräämistään kasveista. "Lähistöllä liikuskeli vain yksi karhu, mutta mitään sen kummallisempaa ei ole sattunut ja on ollut hiljaistakin. Hyviä merkkejä sikäli molemmat, että lähistöllä tuskin liikuskelee muita ihmisiä tai ketään muitakaan."

[Forondir]

(Nyt alkaisi minun mielestäni olla sopiva hetki lopetella peliä. Eli minun puolestani tämä oli viimeinen viestini, jos haluat niin voit kirjoittaa vielä lopuksi jotain)


Forondir tarjosi keittoaan ensin Krahilille, jonka jälkeen hän itse kauhoi kulhoonsa hyvän annoksen höyryävää lientä. Hän nuuhki ruokaansa tyytyväisenä: se tuoksui täydelliseltä. Sitten hän otti kuluneen puulusikan ja alkoi särpiä keittoaan suurella antaumuksella. Pitkä matka oli jo alkanut hieman tuntua samoojan ruumiissa, mutta nyt vahvistava ruoka sai Forondirin tuntemaan itsensä vasta matkansa aloittaneeksi pirteäksi kävelijäksi. Ja vaikka nuotio jo lämmittikin mukavasti, sai kuuma keitto viimeisenkin viipyilevän kylmyyden katoamaan Forondirin ytimistä. Melko pian samooja saikin ruokansa syötyä, jonka jälkeen hän kömpi läheisen männyn juurelle ja nojasi siihen puoliksi makaavassa asennossa. Nyt ei vähään aikaan tarvitsisi tehdä mitään. Yötä varten olisi ehkä hyvä rakentaa laavu suojaamaan mahdollisilta sateilta, nyt kun sellaiseen olisi aikaakin. Mutta senkin tekemistä varten riittäisi kyllä aikaa. Juuri nyt Forondir tunsi olevansa ruokalevon tarpeessa, ja sen jälkeen hän olisikin valmis vaikka kävelemään Keski-Maan toiselle laidalle saman tien.

  "Huh, kylläpä tekeekin hyvää. Meillä samoojilla on tapana kertoa tarinoita tällaisissa tilanteissa, yhä uudelleen ja uudelleen, ja vaikka olemmekin kuulleet useimmat niistä satoja kertoja, jaksamme aina nauttia siitä. Haluaisin kovasti kuulla, minkälaisia tarinoita idässä kerrotaan. Viihdyttäisitkö minua kertomalla jonkin tarinan kotiseudultasi, arvon Krahil? Ilahtuisin siitä kovin. Voin vastineeksi kertoa tarinoita pohjoisilta seuduilta, dùnedainin päälliköistä ja Arnorin kuninkaista."

  Forondir ummisti silmänsä ja valmistautui kuuntelemaan.

[Krahil]

"Kiitos", Krahil kiitti Forondiria saatuaan tältä keittoa ja alkaen sitten syömään hyvällä ruokahalulla. Keitto oli sopivan lämmintä ja maistui hyvältä sekä tuntui myös parantavan Krahilin oloa. Mies söi rauhassa loppuun asti laskien sitten kuppinsa maahan. Hän katsoi Forondiria samoojan tehdessä ehdotuksen tarinoiden kertomisesta. Sellainen sopisi paremmin kuin paremmin Krahilille, olihan hän ollut pienestä pitäen kiinnostunut kuulemaan erilaisia tarinoita Keski-maasta.
"Sopii minulle erittäin hyvin", Krahil sanoi hymyillen ja miettien hetken, minkä tarinan kertoisi.
 
Sitten hän aloitti kertomaan yhtä vanhaa perinnetarinaa eräästä idän kuningaskunnasta kauan aikaa sitten.

//Joo, eli lopetellaan tähän, kiitokset pelistä! =) //