Sarnin kahlaamoilla (Forondir)

[Forondir]

“Niin, minunkin sydämeni synkkenee kun ajattelen, ettei jaloa kansaa ja sitkeitä kääpiöitä tule enää muutaman sukupolven kuluttua asumaan maan päällä… mutta kiitän valaria siitä, että ainakin omana elinaikanani voi nauttia maailmasta, jota kaunistavat haltialaulujen sulosävelet ja kääpiökätten mestarityöt. Maailma ilman kaikkia näitä kansoja… sen täytyisi olla yksitoikkoinen paikka elää. Ja mihinkähän me ihmiset oikein joudumme, kun ei enää ole haltioita opastamassa meitä sivistyksen tielle.”

  Kun Forondir oli saanut tämän sanotuksi, hänen täytyikin jo nousta ja lähteä seuraamaan Daenagniria. Haltiatar ja samooja johdatettiin nuotioaukean taakse, ohi useiden laavujen ja telttojen, aivan leirin perälle suuren vihreän päällikönteltan luokse. Matkalla Daenagnir viittasi Gildeminkin joukon mukaan, olihan tämä komentajan neuvonantaja. Teltan suuaukon vieressä seisoi matala lipputanko, josta riippui pohjoisen dùnedainin kahdeksansakaraisella tähdellä koristettu lippu. Komentaja johdatti kolmikon suoraan sisään telttaan, jossa Forondir oli vain harvoin käynyt.

  Korkeassa teltassa mahtui hyvin seisomaan. Ympärillä oli joitain vuodepaikkoja. Reppuja, laatikoita ja muita sekalaisia kontteja oli pinottu teltan reunoille. Teltan perällä oli pöytä ja muutamia tuoleja, ja näiden vieressä siististi aseteltuna kypärä, rengaspanssaripaita sekä miekka ja kilpi. Sisään suodattui telttakankaan läpi vihertävää valoa.

  Daenagnir asettui muitta mutkitta istumaan pöytänsä taakse tuolille, ja viittasi Forondiria ja Elheledhiä ottamaan omat istuimensa pöydän äärestä. Forondir totteli kehotusta nopeasti. Gildem hakeutui tottunein elkein komentajasta takavasemmalle omalle tuolilleen, ja alkoi silmäillä Forondiria ja Elheledhiä huomioiden pienimmätkin yksityiskohdat. Daenagnir istui hetkisen hiljaa, nojaten päätään käsiinsä ja mittaillen katseellaan niin samoojaa kuin haltiaakin.
”Haluaisin vielä kerran kiittää teitä avustanne, arvon neito. Antakaa minun osoittaa vieraanvaraisuutta vastapalvelukseksi.” Tämän sanottuaan komentaja kaivoi pöytälaatikosta pullollisen viiniä (”Vanhaa Gondorista tuotua vuosikertaa”, hän sanoi) sekä neljä puukuppia ja kaatoi niihin juomaa.
”Nyt kun olemme tehneet olomme mukaviksi”, jatkoi Daenagnir, ”olisin kovasti halukas kuulemaan kaikki tuomanne uutiset. Kierrellessäni tuolla minun annettiin ymmärtää, että olette kotoisin Eryn Lasgalenista, joten olette varmasti tehneet pitkän matkan ja nähnyt paljon.”

  Vielä ennen tätä Daenagnir siemaisi kupistaan ja huomautti Forondirille:
”Kun olemme saaneet puitua asiat selviksi vieraamme kanssa, minulla on sinulle eräs tärkeä ja vastuullinen tehtävä.”
 


//Taidan suunnilleen tietää, minkälainen tämä tehtävä olisi//

[Helen]

Komentaja johdattikin heidät pian sisään omaan telttaansa. Teltta oli korkea ja jokseenkin avarakin mutta näytti olevan komentajalle hyvin varusteltu olevan. Muutama punkka, laatikoita, sotisopansa ja kypärä olivat yhdellä pöydällä siistin näköisesti ja siellä oli muutamia tuolejakin. Elheledh ei antanut sen näkyä mutta hän olisi mieluummin ollut ulkona sillä, nyt hänen oli pakko ottaa kypäränsä pois ja siteensä jonka oli taitavasti kypäränsä alle piilottanut tai no ainakin yrittänyt.

Komentaja istahti ja viittasi toisiakin istumaan. Vanha neuvonantaja Gildem nimeltään istuutui omalle paikalle tarkkaavaisena. Forondir näytti toimivan ripeästi ja istuutuvan. Elheledh otti kypäränsä pois päästään kiskaisten siteen siinä samalla mukana niin, että se jäi kypärän sisään piiloon. Haltiataren vaaleat hiukset, jotka olivat puolipitkiä valuivat kypärän alta haltiattaren olkapäille ja haltian sirot kasvot ja tarkkaavaiset siniset silmät tulivat esille. Yksi ainoa kohta oli Elheledhillä hieman kärsinyt johon suden käpälän kynsi oli pahemmin osunut, hänen oikealta puolelta ennen silmäkulmaa meni hiukan viistosti alas oleva naarmu joka tosin oli ruvella.
Elheledh istuutui myös Forondirin vierelle katsellen komentajaa tämän kiittäessä vielä Gildemin parannuksesta ja näytti kaivavan viinipulloa esiin.
 
-”Ei teidän tarvitsisi kiittää, autan ilomielin.” Elheledh vastasi hymyillen rehellisesti mutta ei toisaalta halunnut kieltäytyäkään Daegnirin tarjotessa viiniä. Gildem joka tarkkaili tapahtumia saattoi kenties huomata, että sirosta olemuksestaan huolimatta Elheledhin kasvoilla näkyi tiettyä karuutta ja sitkeyttä ikään kuin jäätynen maiseman halki puhaltaisivat pohjan viimat kuljettaen mukanaan pehmoista lunta.
Elheledh otti hieman hyvää vanhaa viinikerrointa mukistaan katsellen hetken Forondiria komentajan mainitessa tehtävästä. Arvon komentaja halusi tietää hänen matkoistaankin.
Haltiatar nojautui hieman taaksepäin sulkien silmänsä maistaen viiniä miettien hetken. Sitten hän avasi silmänsä taas katsellen läsnäolijoita.
 
”Totta, olen tullut Eryn Lasgalenista mutta en asu siellä täysin vakituisesti sillä kierrän ympäri Keski- Maata paljonkin. Tässä taannoin muutamia kuukausia sitten Vihermetsän kuningas Thranduil pyysi selvittämään rajansa itäisiä oloja. Siellä on varsin rauhallista mutta jos huhut pitävät paikkansa niin Mordorissa on kuulemma jotain tekeillä. Sen jälkeen matkasin Gondorin halki Rohaniin ja sieltä eteenpäin. Vasta muutama päivä sitten täällä kohtasin varsin villiintyneen susijoukon, jonka kanssa sain selvitellä välejä. En tiedä mikä on saanut ne liikkeelle mutta omasta metsäalueestaan ne ovat kyllä kaukana. ” haltiatar kertoili tyynesti. Jos joku halusi esittää lisäkysymyksiä toki sai, tässä oli vain hieman tiivistettynä muutamien kuukausien retket.     

/Jännittää..mitähän olet keksinyt.. =)  /

[Forondir]

Sekä komentaja että Forondir kuuntelivat tarkkaavaisesti haltiattaren sanoja. Ilmeisesti aina Vihermetsässä asti kierteli huhuja Mordorin voimistumisesta, kun kerran haltiatarkin niistä tiesi kertoa. Elheledhin puhuessa taistelustaan hukkien kanssa Daenagnirin ilme muuttui hetkellisesti, kunnes palasi taas peruslukemille.

 Kun Elheledh oli lopettanut, Forondir kertoi:
”Totta on puhe Mordorin uudesta voimasta, ja itse olen sen saanut kokea. Muutama kuukausi sitten Laakson kaupungissa valtakuntanne itärajojen lähettyvillä käytiin taistelu, jossa oli läsnä kaksi sormusaavetta. En tiedä, oletteko vielä kuulleet tästä, vai oletteko matkanneet näiden pahojen uutisten edellä. Olin joka tapauksessa mukana tuossa yhteenotossa, ja vaikkei se ollutkaan mikään todellinen valloitusretki, niin voin sanoa, ettei pahuuden armeijoita ole vielä voitettu. Saatoimme iloita ennenaikaisesti luullessamme Sormuksen Sodan päättyneen.” Daenagnir nyökkäili tähän synkästi.

  ”Kertokaahan, missä kohtasitte sudet?” kysyi komentaja otsa rypyllä. Hän kaivoi esiin kuluneen näköisen paperirullan, avasi sen ja levitti pöydälle seurueen tutkittavaksi. Se oli kartta Eriadorin alueesta, jotta Elheledh pystyisi näyttämään, missä taistelupaikka suunnilleen sijaitsi. Komentaja vaihtoi merkitsevän katseen Gildemin kanssa. Forondir mietti, mistä oikein oli kyse. Hän oli viime aikoina kuullut jotain susien lisääntyneestä määrästä erämaassa, muttei ollut kiinnittänyt tietoihin paljoa huomiota. Nuo pedot lisääntyivät joskus, toisina aikoina taas vähenivät, eikä siinä yleensä ollut mitään outoa.

  Daenagnir kertoi:
”Ei ole mikään ihme, että jouduitte taistelemaan hukkia vastaan. Ja jos emme tee asialle jotakin, voi olla, että kohta joudumme kaikki. Kuten sanoin, Forondir, minulla on sinulle tärkeä tehtävä.” Forondir katsoi komentajaa odottavasti.
”Kuten ehkä olet kuullut, susien liikehdintä on lisääntynyt suuresti viime aikoina. Suurin osa sotilaista täällä ei tunnu pitävän sitä minään, eihän tässä ole mitään ennenkuulumatonta. Mutta pelkään, että on kyse jostain pahemmasta. Aivan viime aikoina saamani raportit antavat ymmärtää, että näin vilkasta liikehdintää ei ole ollut sitten Tuiman Talven. Monta partiota on hävinnyt jäljettömiin Eryn Vornin metsän lähettyvillä. Tuo synkkä paikka näyttäisi olevan tämän uuden pahuuden keskus. Olen kuullut uskomattoman monia havaintoja suurista susilaumoista, jotka liikkuvat kaikkialla Minhiriathissa. Tharbadin rauniokaupungissa, jonka lävitse kulkevat kaikki Gondorista saapuvat tai sinne menevät, on kuultu hukkien ulvontaa, eikä paikkaa pidetä enää turvallisena yöaikaan.”

  Daenagnirin sormi liikkui rauhallisesti hahmotellen alueita, joista hänen puheensa kertoi. Sarnin kahlaamon leiri sijaitsi Baranduin-joen, eli Rankkivuon, varrella. Etelään tästä paikasta se laski mereen. Aivan joen laskupaikan vierellä oli Eryn Vorn, ikiaikaisen vanha metsä mereen työntyvällä suurella niemellä. Etelään Baranduinista oli Bruinen-joki, ja näiden kahden virran välistä aluetta kutsuttiin Minhiriathiksi. Bruinen-joen varrella seisoivat Tharbadin, ennen vanhaan kukoistaneen kaupungin, rauniot.

  ”Forondir, sinun täytyy valita täkäläisestä varuskunnasta kymmenen soturia, ja lähteä selvittämään tämän uuden ilmiön syytä. Voit viettää tämän päivän rauhassa, matkaasi suunnitellen. Huomenna sinun täytyy valita joukkosi ja alkaa valmistautua. Lähtö on kolmen päivän kuluttua. Oletan sinun kykenevän tähän?” Forondir katsoi Daenagniria ja nyökkäsi sitten koruttomasti.
”Hyvä. Koko Arnorin kohtalo saattaa riippua tästä, sillä jos emme uutta uhkaa tarpeeksi nopeasti kuriin, saattaa se paisua hyökyaalloksi joka tuhoaa kaiken tieltään ja jättää pohjolan asumattomaksi ja vaaralliseksi erämaaksi. Luotan sinuun.” 

[Helen]

Elheledhin lopetettua tietojensa kertomisen hän huomasi komentajan ilmeen hetken muuttuneen mutta sitten palautuvan takaisin. Haltia suoristi itseään tuolilla ja siemaisi mukista hieman viiniä, joka maistui ja tuoksui varsin hyvälle. Hän kuitenkin varoi näyttämästä kypäräänsä, jonka laski nyt varovasti maahan. Side joka oli aijemmin ollut taitavasti piilotettuna hiuksien ja kypärän alle oli nyt kypärän sisällä piilossa. Elheledh kääntyi kuuntelemaan Forondirin sanoja.  Samoojan lopetettua haltia katseli hyvin tiiviisti Forondiria huolen ilme kasvoillaan. Hän kyselisi tästä myöhemmin lisää Forondirilta mutta ei nyt.

Komentaja jatkoi kysymällä missä haltia olikaan kohdannut sudet ja haltian lämmin ystävällinen katse palautui takaisin.
-"Tottakai!" Haltia vastasi myöntävästi ja kumartui kartan ylle kun komentaja rullasi sen pöydälle auki. Elheledh tutki karttaa tyynnesti hiukan liu'uuttaen sormea pitkin Enedwaitihin ja Minhiriathin alueita. Käsi pysähtyi lähelle Tharbadia Minhiriathin alueella.
Äkkiä kartalle putosi veripisara joka osuessaan karttaan hajosi pieneksi lätäköksi siihen. Elheledh vetäytyi pois kartan kohdalta katsellen hämmentyneenä kohtaa johon pisara oli pudonnut.
 
Onneksi Daegnanir ollut huomannut asiaa hänen jatkaessa susien liikhedinnästä eikä ihmetellyt Elheledhin tavattua hukkia näillä main. Kyse oli varmasti jostain pahemmastakin kuten komentaja oli saannut kuulla ja lähtikin määräämään Forondiria tehtävään tätä hukka uhkaa vastaan. Haltia kuunteli painaen leirin sijantikohteen muistiin mutta ajatukset menivät tippuneeseen veripisaraan ja mistä se oli tullut. Siinä hän muistikin haavansa, nimittäin ottaessaan siteen pois Elheledh ei ollut huomannut harson repineen mukanaan haavan päällä ollutta rupea. Haava oli auennut ja siitä oli alkanut tihkumaan verta alas kunnes pienet pisarat olivat kertyneet suuremmiksi ja tippuneet alas. Nytkin haltian poskea pitkin alkoi vierimään alas veripisara. Elheledh kosketti haavansa vasemman ohimonsa yläpuolella ja tunsi sormiensa osuvan johonkin märkään. Vaaleasta maidonvalkeasta ihosta punainen veri näkyi kirkkaana ja selvästi haltian katsellessa sormiinsa takertunutta vertansa.
-"Kas.." Hän totesi. -"Ei teillä lienee täällä olevan ketään ompelutaitoista? Haava pitäisi näemmä tikata mutta itse en ole ehtinyt." Haltiatar kysyi hyvin tyynnesti ja kaivoi kypäränsä alta siteensä esiin painaen sen haavansa vasten. Onneksi tihkuminen ei ollut paha.

-"Niin ja tulisin itse mieluusti Forondirin mukaan hänen tehtäväretkelle. Olen vuosien aikana usein käynyt Eryn Vorninkin mailla joten seutu on hyvin tuttua. Sateisimilla säillä siellä maa vettyy pahasti ja on paikoin suomaista. Ja uskokaa, tämä haava ei ole paha." Haltiatar vakuutteli vielä ja hymähti. Ainakaan iloisuus ja ystävällisyys ollut kadonnut hänestä. Ei Elheledh tällaisista vähistä hätkähtänyt varsinkin kun asia ei edes ollut hengen vaarallinen.

/ää kuravettä.../

[Forondir]

// Pitkä tauko johtuu vain roolipelaamisesta. Daenagnir jaaritteli pitkään, joten simuloin Forondirin pitkää vaitioloa//

Forondir jäi kummastuneena katselemaan erästä pientä tummaa länttiä kartalla. Oliko tuohon juuri tippunut veripisara? Sitten hän jatkoi kuitenkin taas Daenagnirin kuuntelemista. Otettuaan komennot vastaan Forondir taivutti hieman päätään etuketoon ja oli jo lähdössä teltasta, kunnes tuli katsahtaneeksi vierellään istuvaan haltiattareen ja huomanneeksi, mistä tuo äskeinen veripisara oli kotoisin. Naisen päästähän valui verta raskaina pisaroina!

  ”Kappas, se ei ollutkaan niin hyvässä kunnossa kuin luulitte! Istukaa vain siinä, Forondir hakee parantajan”, tokaisi Daenagnir ja viittasi Forondirille, joka ponkaisi pystyyn ja harppoi ulos teltasta. Hän huusi parantajan nimeä ja pyysi kutsumaan tämän päällikön telttaan haavaa ompelemaan. Pian toisten telttojen lomista ilmestyikin hieman Forondiria vanhempi, viiksekäs ja uurrekasvoinen mies, jonka Forondir viittasi sisään telttaan. Hän seurasi itsekin tätä ja astui takaisin sisälle.

  Parantajalle selvitettiin tilanne ja tämän kumartuessa potilaan puoleen jäi Forondir otsa rypyssä miettimään tilannetta. Daenagnirin sanomisissa oli paljon sulateltavaa, uutiset olivat olleet erittäin huolestuttavia. Tehtävä vaikutti suoraan sanottuna melko mahdottomalta, lähettää nyt pieni samoojapartio yksin tuntematonta ja ilmeisen suurta uhkaa vastaan, vieläpä kun monet aiemmat joukkiot olivat jo kadonneet teille tietymättömille. Mitä luultavimmin heidät oli raadeltu kuoliaiksi petojen hampaissa. Oli melko todennäköistä, etteivät kaikki tälle matkalle lähteneistä tulisi enää takaisin, ja aivan hyvin saattoi olla, ettei kenestäkään heistä enää kuultaisi. Tuntui väärältä viedä ihmisiä itsemurhatehtävälle synkkään ja kammottavaan korpeen, juuri kun oli luultu että vaarat oli voitettu ja pohjoinen turvattu.

  Kokonaan oma juttunsa oli haltiatar. Forondir ei oikein osannut päättää, oliko tämä todella matkustuskuntoinen. Haava oli näyttänyt aika pahalta, kuten päähaavat yleensäkin, eikä tälle vaaralliselle reissulle voitaisi ottaa puolikuntoisia. Yliarvioikohan Elheledh omaa kuntoaan? Olisi ikävää, jos haava matkalla vaikka pienen kompastumisen takia alkaisi vuotaa kunnolla ja haltiatar kuolisi verenhukkaan.

  Toisaalta haltioiden apu oli aikaisemminkin osoittautunut korvaamattomaksi. Tuo vahva laji kesti sairauksia ja ruumiin vahinkoa paljon enemmän kuin kuolevaiset ihmiset, joten saattoi olla, että tuo haava joka olisi saanut ihmisen vuoteen omaksi, olikin haltialle pikku juttu. Sitä paitsi Elheledhillä olisi kokemusta Eryn Vornista, arvokas seikka jota ei löytynyt ihan jokaiselta tämänkään leirin samoojalta. Eiköhän haltiatar osannut arvioida terveydentilaansa vallan mainiosti, ja kun tämä kerran halusi mukaan, niin eihän Forondir sitä voinut kieltääkään. Eryn Lasgalenin ruhtinattaren apu voisi merkitä eroa elämän ja kuoleman välillä tässä taistelussa.

[Helen]

// anteeksi on kestänyt tuhottoman kauan ja roolipelaus on hauskaa, huolestuttiin että oletko jo meitit hylännyt//

Parantaja haettiin paikalle, joka istutti samantien haltian tuolille ja alkoi tutkimaan haavaa. Vaikka miehen ote oli luja ja epämukava niin haltian kasvoilla ei värähtänyt ilmekkään. Katse oli tyyni ja rauhallinen mutta mitä tuli sitten haavan hoitoon tutkimuksen jälkeen olivat haltia ja parantaja Bergond eri mieltä. Bergond oli ylpeä taidoistaan joita oli oppinut Rivendellissä mutta ei antanut haltiakaan periksi jonka taidot olivat jo vanhaa perua.
-"Kuulkaahan nyt, ei potilas voi väittää parantajalle vastaan." Bergond perusteli.
-"Kuulkas nyt te, minä olen nähnyt niin monet haavat ja luunmurtumat ynnä muut ja kyllä tiedän miten tuollainen kärpäsen purema hoidetaan." Haltia vakuuteli. Bergond pyöritti silmiään, hän ei ollut tottunut siihen, että potilas väittäisi vastaan.
-"Kärpäsen purema? Tuo pitää ehdottomasti ommella!" Bergond vaati äänekkäästi.
-"No ei tuo minua kaada vaikka tarvitsisi kolminkertaiset tikit. Ei se ole kuin syvempi naarmu jossa ei ole mitään vakavaa."Elheledh väitti vastaan.

Keskustelun äänet kantautuivat ulos ja moni utelias tulikin teltan lähelle kuikuilemaan ihmeissään siitä mitä oli tekeillä. Kukaan ei kuitenkaan tullut väliin sillä näytti siltä, että kaksi parantajaa olivat hyvässä vauhdissa sanailussaan ja siitä miten mitäkin piti hoitaa. Bergond piti kiinni Rivendell opeistaan ja Elheledh tietotaito kokemuksistaan. Lopulta löytyi yhteisymmärrys ja Bergond puhdisti haavan ja haltia opasti miten laittaa sinne haavaa hoitavia yrttejä ja ommella sitten tiheällä tikki rivillä haava sekä kattaa haavaa mehiläisvahalla joka kovettui suojaksi tikkien ja haavan peitoksi. Toimenpiteen aikana haltiatar hymyili Forondirille.

-"Oikeilla otteilla tämä paranee nopeasti. En usko, että parina ensimmäisenä päivänä matkalla Eryn Vorniin tapahtuu mitään isoa. Sensijaan kysyisin oletko miettinyt reittiä mitä kautta kuljet sinne ja montako miestä olet mukaan ottamassa?" Haltia kyseli hiukan haluten varmistaa muutaman seikan ensin, ennen kuin kertoisi omia arvelujaan asiasta. Bergondin saatua valmiiksi lähti tämä tuhisten omiaan teltasta ulos. Elheledh nousi ylös tuolista kävellen lähemmäksi Forondiria katsellen tutkivasti tätä samooja.

-"Pyrin auttamaan sinua tehtävässä kuten voin ja paikkani on sielä missä minua tarvitaan eniten. Paikkani on täällä tällä hetkellä teidän luonna. Vaikka haltiat lähtevätkin kauas länteen ovat monet yhä täällä auttamassa ei siksi, että olisi pakko vaan siksi koska tahdomme. " Hän voisi auttaa jo nytkin, auttaa matkan hyvän alkuun vaikka itse joutuisi jäämään lepämään jos niin koettiin parhaaksi mutta hän saisi parissakin päivässä Forondirin joukot kiinni.